Hetken aikaa kaikki on hyvin, kaikki on täydellistä ja sitten yhtä äkkiä kaikii murtuu. Ulkoa päin olen ehjä mutta sisältäpäin murtunut. Se tuntuu kuin sielu revittäisiin irti kehosta, kuin palaisi elävältä, kuin kuolisi, mutta olisi silti keho vielä elossa. Ympärilläni on jääseinämä joka ei murru millään. Se pysyy ja vahvistuu ja sulkee minut pois muulta maailmalta. En jaa enää ajatuksiani muille sillä tavalla kuin ennen. Epätoivo valtaa minut ja tuntuu kuin olisin täysin yksin tässä maailmassa, tässä pimeydessä. Se tuntuu siltä kuin ketään ei välitä, siltä että olet täysin arvoton etkä merkkaa kenellekkään yhtikäs mitääin. Se on surkein tunne mitä ihminen voi tuntea... Odotan vieläkin sitä milloin saavun oman kuiluni pohjalle , sillä olen tällä hetkellä putoamassa enkä voi alkaa kipuamaan takaisin pinnalle ennen kuin olen kohdannut pohjan...

On aamu, aurinko on piilossa pilvien takana, mutta se ei haittaa minua. Tästä päivästä tulee täydellinen. Kellun pilvien päällä ajatukset leijuvat kuin höyhenet ympärilläni . Ihmiset hymyilrvät ja nauravat, kukaan ei ole surullinen. Tämä on täydellinen päivä. Ajelehdin pitkin jokea määränpäänä elämä. Maisemat vilistävät ohitseni, olen vapaa. Tunteeni lentävät taivaalla kuin linnut, Kahleeni ovat poissa. Pimeys. Iloisuuteni häviää, minut torjuttiin. Myrsky yltyy se kasvaa sisälläni vellovaksi hurrikaaniksi. Joki ei enää vie minua eteenpäin, olen pysähtynyt, juuttunut tähän epätoivon tilaan. Tärisen, olen aivan yksin. Yksin tässä maailmaassa. Nauru ja hymyt katoavat epätoivo ja kyyneleet siirtyvät tilalle. Kyynel valuu pitkin poskeani, sitten toinen ja toinen, kyyneleistä muodostuu vesiputous jota pitkin kaikki murheeni valuvat pois murheiden satamaan. Rurinko pilkistää pilvien takaa, pimeys väistyy. Olen onnellinen taas. Aina on toivoa

Meri, myrsky

Kellun tumman meren pinnalla. Ajatukset huojuva ympärilläni, ne kerääntyvät yhteen ja nostattavat myrskyn sisälläni. Meri velloo kun tunteeni ottavat vallan ja järki kuihtuu pois. Uppoan syvälle kylmyyteen, kauas pois. Mustuus minua ympäröi. Olen yksin, eksynyt. Kaikki särkyy sirpaleiksi vain minä jään tähän tyhjyyteen. Kasvot ne kiertävät kehää kuulen puhetta. Vuodet vierivät ja paikat vaihtuvat vain yksi pysyy samana. Minä. Yhä sisimmässäni olen se pikkutyttö joka joskus olin hieman muuttueena. Hieman kovettunut ja kaavoihin kangistunut sisältäpäin. Se jokin on painunut piiloon. Nähnyt vähän elämää ja ymmärtänyt että elämä ei ole tuhkimotarinaa, ymmärtänyt, että jokaisella tarinalla ei ole onnellista loppua. Ymmärtänyt mutta ei hyväksynyt. Koska syvällä sielussa se tyttö tietää, että aina on toivoa.